EM-kisareissu on siis takana ja matkaväsymys nukuttu pikkuhiljaa pois. Laivamatkat menivät oikein hyvin, Neela taisi nukkua lähestulkoon koko pitkän 8 tunnin matkan sekä mennessä että tullessa. Mennessä oli juonut kuitenkin aika paljon, kun päästiin neljän matkatunnin jälkeen koiria jaloittelemaan. Kaikki kuitenkin hyvin, ja Ruotsin puolella pysähdyttiin Tukholman lähistöllä sijaitsevan eläinkaupan pihalle ja käytiin kävelyttämässä koko seurue. Seurueeseen kuuluivat siis Hellgrenin Johanna ja Pertti Julian kanssa sekä Ilveksen Katri Sergejn kanssa. Iso kiitos tälle porukalle, sillä matkanteko ei olisi voinut olla helpompaa kuin seuratessa kokeneita Ruotsinkävijöitä, etenkin Tukholman ohitus olisi voinut olla katastrofin ja supereksymisen paikka!

Muuten ei kovin paljoa matkalla pysähdytty, pyrittiin ehtimään Söderköpingiin kauppaan ennen yhdeksää. Kiire kuitenkin tuli, ja pysähdyttiin jo Norrköpingissä. Ajattelin ostaa siideriä illaksi muutaman, mutta ihanat ruotsalaiset eivät ruokakaupoissa myy kuin 2,25% versiota, eikä Systembolagetiin enää ehditty. No, päätin tyytyä pariin sellaiseen, ja kassalle päästyäni minulta kysyttiin paperit! :D En heti ymmärtänyt mitä kassamyyjä tarkoitti, puhui nopeasti ja en todellakaan odottanut joutuvani ikäkyselyn kohteeksi. No, päästiin yhteisymmärrykseen englanniksi ja sain nuo huiman alkoholipitoisuuden sisältäneet siiderit mukaan.

Lähestyessämme Husby Säteriä alkoi peräämme kasautua muutakin kisaporukkaa, meitä taisi loppujen lopuksi olla siinä peräkanaa ainakin viisi autoa suuntaamassa kisapaikalle. Päästiin perille ja saatiin leiriemme paikat. Meno oli osittain jo alkanut, jossain päin kajahti yhteislauluna ah niin tuttu "Den glider in", tietysti suomalaisten toimesta. Neelallekin ruoka maistui suht normaalisti, mikä on Neelalle aika harvinaista. Siinä sitten laitettiin leirit pystyyn ja ennakkosuunnitelmista poiketen (piti bilettää) kävimme kuitenkin pitkän matkapäivän jälkeen nukkumaan. Iltatoimia haittasi hieman kotiin unohtunut taskulamppu, sillä teltassa oli tosi pimeää. Yöllä oli kylmä, vaikka myöhään illalla lämpötila oli vielä hyvinkin lämmin, ja heräsin teltassa lisätäkseni reilusti vaatteita päälle. Aamulla sitten auringon noustessa ja paahtaessa siniseen telttakankaaseen olikin sitten jo noustava ylös, kuumuudessa ei saanut nukuttua, ja siihen kun lisäsi vielä leiristä kuuluvat heräilevien äänet, ei unta enää saanut. Neela nukkui teltassa hyvin tyytyväisen oloisena koko yön.

Perjantaipäivä meni mukavasti turistessa muiden suomalaisten kanssa ja aurinkoa ottaessa, kun kerran mihinkään ei ollut kiire. Käytiin uittamassa koirat kuumuuden välttelemiseksi, ja porukalla olikin rannalla melkoisen hauskaa. Perjantain ainoat viralliset ohjelmat oli alkuillan eläinlääkärintarkastus, sen jälkeen kisan komea avajaiskulkue, johon siis kaikkien maiden joukkueet osallistuivat koirineen; kilpailunjohtajat kantoivat maidensa lippuja upean Ruotsin kylmäverisen vetämien vaunujen takana. Vaunussa istui Ruotsin kansallispukuihin (?) sonnustautunut pariskunta. Avajaisten jälkeen oli vielä edessä illallinen, joka tosin oli pienoinen pettymys: tarjolla oli pippurilohta, salaattia, perunaa ja lihaa... No, sai siitäkin vatsansa täyteen, mutta olin odottanut jotain vähän hienompaa.

Illallisen jälkeen käytiin katsastamassa seuraavan päivän kisapellot. Kävelimme ensin kakkosradalle, jonne matkaa kertyikin yllättävän paljon. Rata oli pitkä (800m) ja se koostui useammasta pitkästä suorasta, joitten jälkeen oli sitten tiukat kulmat. Kävelimme koko radan läpi, sitä oli helppo seurata leikatun ruohon ansiosta. Rissat olivat omituisia suomalaisten vastaaviin verrattuina, sellaisia 10–15 cm korkuisia totutun maanmyötäisen sijaan. Radan pohja oli erittäin kuiva ja kuivuuden takia halkeillut useammastakin kohdasta niin, että rakoon olisi helposti voinut kuvitella mahtuvan italianvinttikoiran tai whippetinkin tassun. Lisäksi radalla oli kuivuneita hirvenjälkiä (kunnon kuoppia siis) ja löytyipä matkanvarrelta maanpinnalla näkyvä tiilenmurikkakin. Vähän siis hirvitti, varsinkin kun lisäsi näihin radan ominaisuuksiin vielä korkean lämpötilan…

Ykkösrataa emme sitten enää jaksaneet kävellä läpi, sen kulkua ei edes kunnolla pystynyt näkemään, sillä rissat menivät miten sattuu. Kuultiinkin myöhemmin, että rataa oli jouduttu muuttamaan kuivuuden aiheuttamien halkeamien takia ja lopullinen rata oli hassu sykkyrä yhden kumpareen kupeessa. Rata oli melkoista siksakkia, ylä- ja alamäkeen. Erittäin rankka siis, vaikka olikin ”vain” 650 metriä. Loppuilta meni sitten mukavasti turistessa kuohuviinipullon äärellä erilaisilla kokoonpanoilla ja nukkumaan mentiin hieman puolenyön jälkeen.

Lauantai olikin jo odotettu kisapäivä. Kilpailu käytiin yhtä aikaa kahdella radalla, borzoit aloittivat radalta 2 whippetien vallatessa ykkösradan. Neela juoksi jo heti neloslähdössä, joten lähdimme heti lähtötietojen saamisen jälkeen kävelemään kohti rataa. Periltä löytyi onneksi varjoa, ja jäimme varjoon odottelemaan vuoroa. Lähtöselvityksessä tarkistettiin mikrosiru ja paikalta löytyi myös hyvin vettä koirien viilentämiseen. Neelalla oli päällä paksu kasteltu froteepyyhe. Kuonokoppien ja manttelien sopivuutta ei tarkistanut kukaan koko päivänä. Lähtö tapahtui itse lähettämällä ja lähettäjä läppäisi selkään irtipäästämisen merkiksi. Neela lähti hyvin ja pitkän suoran päässä kuului tuttu jahtihaukku. Viehe kuitenkin hetkellisesti katosi, vaikka löytyi sitten jo taas kohta uudestaan. Molemman koirat juoksivat suht nätisti radan keskiosan, mutta loppuvaiheessa Neela hukkasi vieheen uudemman kerran, eikä edes käynyt tappamassa viehettä. Liekö Neelalle ollut melko kokemattomana kisaajana vieheen pienuus vähän ihmettelyn arvoinen asia, kun tietäisi. Viehe oli nimittäin oikeasti tosi laiha ja näkyi heinikossa aika huonosti. No, suurin osa koirista kuitenkin vieheen näki, joten eipä kannata sitä syyttää. Neelalle tuloksena tasan 200 pistettä ja jumbosija pisteitä saaneista, nartuista vain kaksi sai 0 pistettä. Neela onnistui myös saamaan pienen naarmun oikean etujalan kannuskynnen viereen sekä poistetun anturan paikka aukesi taas vähän juostessa. Alkuerien jälkeen ainakin kaksi borzoita joutui luopumaan finaalista loukkaantumisten takia ja yksi venäläinen uros sai diskin häiritessään Katrin Sergejn menoa.

Kaikki suomalaiset koirat siis pääsivät finaaleihin mukaan, epäilin Neelan läpimenoa eläinlääkärintarkastuksesta, mutta ei ongelmaa siellä. Finaalissa Neela juoksi ensimmäistä kertaa ilman paria, ja jälleen lähdössä 4. Sanoin ennen lähtöä Suomen toiselle joukkueenjohtajalle, että tästä voi tulla Neelan ensimmäinen keskeytetty juoksu, oli vaan sellainen olo kuumuuden ja koiran haluttoman käytöksen takia. No, lähtöpaikalle kävellessämme Neela yritti jo saada kuonokoppaa pois etutassuillaan, tätä se ei ole koskaan tehnyt kuin vasta juoksemisen jälkeen. Lähtöä odotellessa nappasi vielä surisseen paarman tms. kiinni, kuonokoppa päässä… Neela juoksi sitten alusta asti aika haluttomasti ja keskeytti ensimmäiseen mutkaan. Se siitä. Pettymys oli tietenkin suuri, sillä Neela on aina aikaisemmin juossut hirveällä raivolla ja vauhdilla, pitikö se ensimmäinen nollarata juosta juuri EM-kisoissa. No, eipähän tarvinnut koiraa stressata kuumuudella enempää ja pääsi nautiskelemaan varjon viileydestä loppupäiväksi. Miksi Neela ei juossut, syy voi olla touko – kesäkuun vaiheessa olleet ensimmäiset juoksut ja niiden aiheuttama alakuloisuus ja haluttomuus, tai sitten eka ulkomaanreissu, reissu ilman Aidan mukanaoloa tai ihan jotain muuta. Olisi helppoa, jos koirat osaisivat kertoa syyn…

Muut suomalaisborzoit juoksivat ihan kivasti ilman keskeytyksiä. Vaikka kaikkien sijoitukset jäivätkin kärkikuusikon ulkopuolelle, kaikilla tuntui olevan kivaa. Etenkin palkintojenjakoseremonia sai koko Suomen joukkueen sinisissä Team Finland -paidoissaan aivan villiksi. Lauantain palkintojenjaossa saimme hurrata irlisten voitolle ja kuudennelle sijalle, farkkujen ylivoimaiselle kuutosvoitolle sekä whippeturosten toiselle ja neljännelle sijalle. Illalla leirissä oli ihan kivaa voittotunnelmaa ja pubiteltassa lievää suomalaisten enemmistöä.

Itse lähdin ajelemaan kohti Kapellskäriä vielä illalla, lähtö taisi tapahtua hieman puolenyön jälkeen. Tavoitteena oli ehtiä aamulaivalle ja halusin ottaa matkan varman päälle, eli aikaa piti olla taukounille sekä eksymiselle ilman pelkoa, että myöhästyy laivasta. Muutamilla pysähdyksillä selvittiin, ja Tukholmassa olin suunnilleen tukholmalaisten bilettäjien kotiinlähtöaikaan, eli vilskettä riitti. Ajoin huomaamattani yhdestä risteyksestä väärään suuntaan ja kiersin pienoisen ympyrän etsiessäni oikeaa tiekylttiä. Ihme ja kumma, kun huomasin päätyneeni samalle tielle jota jo aikaisemmin olin ajanut, päädyin oikeaan risteykseen. Tämän jälkeen matka menikin jo leppoisasti auringonnousun valaistessa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän maisemaa. Pienet torkut tuli otettua pari kertaa matkan aikana ja loppuaamun nukuin satamassa parkkipaikalla (matka-autona siis oma pikkuinen Fiat Puntoni). Tulipahan testattua sekin, että Punto tosiaan on tila-auto.

Laivamatka kotiin tuli nukuttua ihan kiitettävän hyvin ja olihan siellä laivassa jo muitakin suomalaisia. Onneksi Naantaliin saavuttua ei tarvinnut enää ajaa kuin vaivaiset 16 kilometriä, olisi väsymys voinut muuten viedä voiton kuskista. Seuraavana yönä sitten nukutti hyvin sekä koiraa että omistajaa.

Kiitos koko Suomen joukkueelle seurasta ja erityiskiitos Suomen borzoiedustukselle! Kivaa oli! :)