Tänään käytiin isolla laumalla Iso-Heikkilän koirapuistossa, paikalla oli Aidan ja Neelan lisäksi Aragon (ihana pikkuinen, ikää 5kk), Pate 4v, Robbie 5v, Basti 2v, Ida 4v ja Marra 3v, borzoita kaikki! Mä haluun mustan tai mustavalkosen borzoin, noissa niitä riitti oikein kiitettävästi kun puolet on mustaa ja valkoista... Katsottiin, että aika harvinainen väriskaala kun kolme mustaa kokomanttelista, Neela tumma brindle kokomanttelinen ja ainoastaan kaksi punamanttelista, joka kuitenkin on yksi yleisimmistä väreistä Suomessa. Valkovoittoisiakaan ei ollut kuin oikeastaan Aida, yleensä niitä on suurin osa kun on enemmän venakoita paikalla. :D
Kivaa oli ja selvittiin ilman haavereita. *kopkop*

Oltiin eilen käymässä sukulaisperheen luona syömässä ja Aida sai pienen draaman aikaiseksi. Koirat jäivät reilunkokoiselle aidatulle pihalle leikkimään ja nauttimaan ulkoilusta muutenkin. Neelan kävin jonkin ajan päästä laittamassa narun päähän, talo kun on ihan tien vieressä joten tollanen kenguru halutessaan (=nähdessään kissan tms...) kyllä pääsee vaikka kaksmetrisestä aidasta yli. No, ei siinä mitään, Aida katseli sen oloisena et kivaa kun sai jäädä vielä pihalle, sehän vaikka eläisi pihalla kun tykkää puuhastella rauhassa omiaan ja pysyy vaikka matalammankin verkon takana kun ei ikinä ole hyppimisiä juurikaan harrastanut.

No, tunnin-puolentoista päästä kävin hakemassa koiria sisälle ja eihän siellä ollutkaan kuin Neela flexissä kiinni niin kuin pitikin... Kiersin pihaa ympäri epäuskoisena ja ei ollut Aidaa missään. Iski paniikki, talon vieressä tosiaan vilkasliikenteinen tie ja keli älyttömän liukas. Olin jo ihan varma, että en enää Aidaa nää, kun vielä vieraassa paikassa niin en yhtään osannut arvioida minne suuntaan lähteä etsimään. Yhdistin kuitenkin Aidan lähtemisen lähestyvään uuteenvuoteen ja paukkuviin pommeihin, sitä suuremmalla syyllä oli vaikeaa arvioida mihin paniikissa oleva koira olisi lähtenyt.

Otin puhelimen käteen ja soitin hätänumeroon, jos joku vaikka jossain Aidaan törmäisi. Kyseli hirveän tarkkaan mistä koira oli lähtenyt, ja sain huojennukseksi kuulla että kuvausta vastaava koira on jo matkalla Leyserin hoiviin ja noudettavissa seuraavana päivänä. Ei kun sinne yhteyttä ja oikeiden ihmisten avulla sain Aidan poikkeuksellisesti kotiin vielä virallisen noutoajan jälkeen. Iso kiitos asianomaisille!! Aida oli vähän hermostunut vieraassa paikassa ja tuli tyytyväisen oloisena autoon Neelan kaveriksi, oli se vaan helpotus kun kaikki kävi  parhain päin. Polvessa on pieni kolhu, mutta sillä selvittiin näinkin vaarallisesta reissusta. Aida oli huomattu jo parin talon päässä ja poliisille oli soitettu saman tien.

Yöksi Aida pääsi poikkeuksellisesti sänkyyn mun kylkeen kiinni nukkumaan, piti vähän hemmotella. Tänään on jo paluu arkeen ja makuuhuone pysyy teljettynä...

Olisi pitänyt tajuta/muistaa että kakarat on niin vatipäitä, että niitä pommeja räjäytellään heti kun niitä saadaan... Aidan kanssa ulkoillaan ainakin seuraavan viikon ajan vain hihnalenkkejä, ettei vaan pääse eilinen toistumaan.

Mitäköhän seuraavaksi? Neelan kanssahan käytiin ell-päivystyksessä 15.12 kun oli ongelmia uloshengityksen kanssa. Selvittiin onneksi silloinkin säikähdyksellä, kipulääkkeillä ja suht pienellä laskulla. Lisähappea melkein annettiin, mutta sitten alkoi kipulääke vaikuttamaan ja hengitys tasoittui pikkuhiljaa. Neela oli loppuyön ihan humalassa morfiiniperäisen kipulääkkeen ansiosta, onneksi ei sentään tullut krapulaa. ;) Aida oli ilmeisesti onnistunut samana päivänä puistoreissulla hampaillaan saamaan Neelalle ruhjeen kurkunpään/henkitorven alueelle ja kipu vaikeutti hengitystä. Tänään oli puistossa leveä panta kaulassa suojana, viime kerralla ei ollut tavallisesta poiketen mitään... Toimii hyvin suojanakin siis.

... ja Leia tuholainen, joka päätti hankkiutua joulutähdestä eroon pudottamalla sen. Meni muutama päivä ennen kuin hoksasin kukan kadonneen...

Lähdettiin Jaalaan hyvillä mielin, kun edellinen kisa meni niin hyvin. Yövyttiin Lammilla Mummin luona ja lähdettiin kuuden maissa ajelemaan kohti kisapaikkaa. Paikalla oli tietysti paljon tuttuja, ja oli kiva vaihtaa kuulumisia monien kanssa ja erityismukavaa oli nähdä Neelan sisko Kiira ja veli Ilja. Ilja tunnisti minutkin ja alkoi riekkumaan hullun lailla, ihan kuin joskus ennenkin. Neela ei tosin veljensä leikkiyrityksistä kovin perustanut... Kiira kun pääsi Neelaa haistelemaan, jossain vaiheessa ihan selvästi Kiiralla syttyi lamppu, et hei, tää on mun sisko! Neelan lamppu vaan ei syttynyt ja kisatäpinöissään ei oikein lämmennyt Kiiran hymyilylle. :D Hauska silti huomata, että Kiira tunnisti siskonsa, ne kun ei ole nähneet kasvattajalta lähdön jälkeen kuin muutaman kerran.
Neela oli ilmoitettu pariksi Pandan (Basnjan Carmina Luna) kanssa Ylistaron hienon yhteisjuoksun takia. No, Neelalla kävi lähdössä vähän köpelösti, heilutteli päätään miten sattuu ja missasi vieheen lähdön. Jäi Pandasta jälkeen, joka taasen oli lähtenyt reilusti vasemmalle varmistamaan vieheen lähtiessä oikealle. No, Neela sitten mitä todennäköisimmin oletti vieheen olevan siellä missä Pandakin, ja lähti Pandan perään vasemmalle. Sitten en tiedä mitä tapahtui, mutta vieheenveto lopetettiin kummankin etsiessä viehettä... Liekö Neela sitten siinä hötäkässä tehnyt jotain tyhmää, en nähnyt takaapäin. Joka tapauksessa meidän kisakausi loppui siihen, tuloksena Neelan (ja mun) ensimmäinen diski.

Ilja juoksi alkuerän ihan hyvin, ei kuitenkaan ollut juossut finaalirataa loppuun. Kiira pärjäsi loistavasti ja oli ensimmäisissä kisoissaan hienosti kolmas saaden sertin! Sunnuntaina HVK:n kisoissa Neelan toinen sisko Dakota voitti kisan saaden samalla Kennelpiirin mestaruuden ja niin ikään ensimmäisen sertinsä. Loistava sisarussarja, Kariya on Sveitsissä jo maastovalio, tämän lisäksi neljällä on maastosertejä (Kiira 1, Dakota 1, Dante 1 ja Neela 3). Aikamoista... :)

Meiltä jää Lahden ryhmänäyttely väliin, sillä Neela on ihan karvaton kalkkuna... Ehkä sitten Turun näyttelyyn voisi jo ilmoittaa ja siitä sitten Kaarinaan. Katsotaan...

Saldona Neelan kolmas serti ja ylivoimainen 71 pisteen ero toiseksi tulleeseen! Hieno suoritus!

Kisa käytiin laskettelurinteessä, rata oli todella rankka. Lähtö alkueräjuoksussa tapahtui aivan pohjalta ja kävi ihan huipulla asti. Finaalijuoksujkin seurasi samaa kaavaa, tosin aivan pohjalle ei lopussa enää menty hurjaa alamäkeä. Hyvä niin, sillä silloin olisi voinut olla vammojen osuus aika suuri... Pari kuvaa rinteestä:

Lähtö alkuerissä tapahtui kuvan ulkopuolelta vasemmalta


Jatkui ylös...


...ja päätyi kukkulan taakse. Finaalijuoksuun lähdettiin tämän kuvan ulkopuolelta oikealta.

Meillä alkaa ihan selkeästi muodostumaan rutiinit kisapäiville: aamulämmittely ja tarpeiden teko, kisa, jälkiverryttely, lepo, alkuverryttely ja tarpeiden teko, finaalijuoksu ja loppuverryttely. Helppoa. :D

Kisan jälkeenkin Neelalla tuntui vielä riittävän virtaa, sillä Aidan kanssa hepuloitiin ihanalla hiekkapohjalla fleksin suomalla säteellä... Tuloksena omistajalle palovamma ohuemmasta fleksinnarusta ranteeseen. Kivaa oli kuitenkin reissussa.