Keskiviikkona käytiin Neelan kanssa Rabies-vasta-ainetestissä ja hakemassa passi Ruotsinreissua varten. Hienosti meni verikokeen ottaminen, Neela ei edes säpsähtänyt neulaa. No, pientä jännitystä sai elämään kuitenkin kun lupasivat tulokset noin 2 viikossa, kaksi viikkoa tulee täyteen päivää ennen lähtöä... Aikaa varatessa kysyivät kuitenkin lähtöpäivän, ja oletin tietenkin, että keritään tarjotulla ajalla. No, Neelan kasvattaja sai vastaukset samasta paikasta noin 1,5 viikossa, joten eiköhän ne sieltä ajoissa tule. *fingers crossed*

Näytteenoton jälkeen lähdettiin Lemuun katsomaan pikkupentuja ja lenkille. Pennut olivat aivan ihanan suloisia 8-viikkoisia borzoi-riiviöitä ja päättäväisiä sylikoiria. Yksi uroksista kiipesi väkisin syliin kun olin maassa polvistuneena. Ei tehnyt edes tiukkaa tälle voimakastahtoiselle akrobaatille.
:D On ne vaan niin ihania.

Lenkillä käytiin metsässä Aidan, Neelan, Simban ja Pegasoksen toimesta, Lemun tyttöjen ollessa karanteenissa sisällä. Etenkin Aida ja Simba nauttivat menosta, Neela oli kiinni, kun aamulla jo käytiin viileän kelin lenkillä. Takaisin tullessa pääsin moikkaamaan Melissaa, joka sekosi näkemisestäni ihan täysin. :D On se vaan ihana otus!